Tervetuloa kaikille vasta-avattuun lankakauppaani, joka toimii toistaiseksi verkossa. Olen perustanut yritykseni keväällä 2021 ja innokkaana käsityöihmisenä aloin opiskella langanvärjäystä itsenäisesti.Teen käsilläni paljon muutakin esim.neulon sukkia, villapaitoja ja villatakkeja, kudon kangaspuilla huiveja ja mattoja, virkkaan satunnaisesti, harrastan hieman silkkipainantaa, valmistan itse tarroja ja kortteja, kaikenlaista siis. Minulla oli tarkoitus värjätä lankaa ja neuloa niistä neulekoneella villasukkia ja myydä niitä, mutta tämähän nyt kiepahti ihan päälaelleen. Villasukkia toki neulon vieläkin ja niitä tulee hiljalleen myyntiin myös verkkokauppaan. Hurahdin nimittäin koneneulontaan lopputalvesta ja se oli hurjan hauskaa. Otan myyntiin myös muita käsityötarvikkeita ja minulla onkin neuvottelut kesken joistakin tavaroista joita tänne sitten pikkuhiljaa lisäilen.
Kaikkia lankoja värjään näin alussa pieniä eriä, jatkossa on tarkoitus sitten ottaa värjäykseen isompia määriä ja useampia värejä. Toki minulle saa vinkatakin jos haluaa jotain speciaalimpaa väriä vyyhtiin.
Toivottavasti maltatte odottaa, että saan aina lisättyä lankoja vähän kerrallaan verkkokauppaan. Ja aina otan vastaan vinkkejä väreistä tai käsityötarvikkeista joita voisin ottaa kauppaani.
Terkuin
Satu