Elokuun varjot mysteerilanka

Elokuun varjot
Värisävy: Kertun hiljainen hymy
100 g / 425 m/fingering tai 5x20g minisetti. 

80 % merinovilla, 20 % polyamidi. 

Puikot 2-3mm. Langan alkuperämaa Iso-Britannia/Etelä-Amerikka Käsinvärjätty Suomessa

🧶 Mysteerin pehmeyttä, varjojen kuiskeessa.

"Loppukesän ilta kantaa tarinoita, joita ei enää kerrota ääneen. Tämä lanka on saanut värinsä järvensyvyyden salaisuuksista ja hiljaisista katseista metsän rajassa."

Värit luonnollisen tummia niinkuin elokuun pimenevissä illoissa. Värjätään ainoastaan mysteerilankapakettia varten.

Ison vyyhdin lanka monivärinen ja minisetin yksittäiset vyyhdit yksivärisiä.

Lankaa liittyy tälläkertaa myös tarina.... 

Elokuun varjot

Elokuun ilta oli lämmin ja raskas. Pellon laidalla seisova vanha mökki kylpi oranssissa auringonlaskussa, mutta sen ikkunat olivat mustat kuin syvä vesi. Kukaan ei ollut nähnyt Kerttua sitten viime torstain, ja kyläläiset alkoivat jo huolestua.

Kerttu oli asunut yksin siitä asti kun hänen miehensä oli hukkunut järveen, jonka rannalla heidän mökkinsä seisoi. "Suru teki hänestä omituisen", sanoivat naapurit. Mutta nyt hänen pihallaan kasvoi kukkia, joita kukaan ei ollut istuttanut – ja ikkunassa näkyi öisin valo, vaikka sähkö oli katkaistu jo kuukausia sitten.

Nuori toimittaja Leena tuli kylään Helsingistä. Hän oli kiinnostunut katoamistapauksista, erityisesti niistä, joihin liittyi jotain selittämätöntä. Hän päätti mennä mökille ennen kuin poliisi sulkisi alueen. Aurinko oli juuri laskemassa, kun hän työnsi ruosteisen portin auki. Se narahti valittaen, kuin yrittäen varoittaa.

Mökissä ei ollut ketään. Tai niin Leena luuli. Hän tutki pölyistä päiväkirjaa, jonka kannessa luki: "Päivä, jolloin järvi puhui." Sivut kertoivat outoja asioita: ääniä järveltä, varjoja puiden lomassa, ja siitä, kuinka Kerttu oli alkanut nähdä miehensä heijastuksen vedessä – mutta se ei ollutkaan hänen miehensä.

Sitten kuuluivat askeleet. Leena kääntyi. Ovenraossa seisoi nainen – Kerttu. Mutta jokin oli vialla. Hänen silmänsä olivat tyhjät, aivan kuin peilipinnat. Hän hymyili, ja hänen äänensä oli kuin veden läpi kuultu kuiskaus:

— "Hän ei hukkunutkaan. Hän jäi odottamaan."

Leena juoksi ulos, sydän takoen. Järvi lainehti hiljaa, kuin nauraen.

Aamulla mökki oli tyhjä. Leenaa ei enää koskaan nähty kylällä.

Mutta nyt, kun ilta laskeutuu, vanhan mökin ikkunassa näkyy kaksi hahmoa. Ja järvi – se ei ole enää hiljainen.